Se on ystävänpäivä. Siinä riittävästi syytä puhua ystävistä ja ystävyydestä. Toki tästä aiheesta voisi puhua koska tahansa, ovathan ystävät tärkeä osa jokaista päivää, vaikka eivät siinä läsnä tavalla tai toisellakaan olisi. Ystävät ovat tärkeä voimavara, joiden kanssa on helpottavaa jakaa niin elon ala- kuin ylämäetkin. Tosiystävä on kallio, jokainen meistä tarvitsee joskus jonkun toisen kalliokseen. Jokainen meistä voi joskus olla toiselle se kallio.
Istun tätä kirjoittaessani jälleen Hangossa kerrostaloasuntomme keittiössä ja katselen samaa maisemaa kuin kuluneiden kuuden kuukauden aikana useimmiten blogitekstiä kirjoittaessani. Eri korkeuksille kohoavien kattojen tilkkutäkkiä, harmaata taivasta, paljaita puiden oksia, valoa lisäävää lunta laikuittain joka puolella. Kukapa nyt yhdenkään suomalaisen kaupungin ajattelisi olevan parhaimmillaan tällaisella säällä, mutta silti maisemassa on jotain ystävällistä. Se on jo tuttu, ja vaikka päivät ovat erilaisia, maisema pysyy silti tietyiltä osin samana. Sama tilkkutäkki, jos ei muuta.
Istun tässä yksin, tyttäreni ovat katsomassa Pikkukakkosta olohuoneessa. Yksin, mutta en yksinäisenä, en juuri nyt. Se ero on merkittävä, eikö totta? Sillä vaikka ystäväni, joka ikinen heistä, ovat satojen kilometrien päässä täältä, ovat he silti kuitenkin kanssani. He ovat siellä jossain, tekemässä omia juttujaan, joista osa ehkä liittyy ystävänpäivään, suurempi osa todennäköisesti ei. Eivätkä he ajattele siellä minua, eivät ainakaan koko aikaa. ;) Mutta tiedän olevani heidän sydämessään, kuten hekin ovat minun. Siellä he ovat aina lähellä. Ja sen takia tiedän, että jos tarvitsisin, voisin tarttua puhelimeeni ja soittaa heille. He vastaisivat. He ovat minulle tavoitettavissa, ja se on tällä hetkellä tärkeintä. Olen jo useamman vuoden asunut eri seudulla kuin useimmat ystäväni, emmekä ole nähneet kovin usein, silti ystävyys ei häviä minnekään. Jos se yhteys on kerran ollut, ei se kovin helposti katoa. Kiitos siitä, ystävät. Olette rakkaita kaikki.
Ystävyys on uskomaton asia. Se on rakkautta, syvää sellaista. Oikeat ystävät pysyvät rinnalla niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kun ajattelen omia ystäviäni, en keksi yhtään syytä, miksi välimme menisivät poikki. Miksi suuttuisimme toisiimme niin, ettei ystävyyttä saisi enää koskaan kursittua kasaan. Toki voin keksiä asioita, joista voisin suuttua niin pahoin, etten enää koskaan ("ei koskaan", tässä hyvin liukuva käsite, kuten ehkä ymmärrätte, jos asiaa hetken pohditte) haluaisi jota kuta nähdä. Mutta en sellaisia asioita, jotka olisivat ystävieni kanssa mahdollisia. Ei. Yksikään ystäväni ei vain tekisi sellaista. Luotan heihin täysin, en sokeasti, koska ystävyys toisaalta mahdollistaa myös laajemman näkökentän, eikö niin? Ystävyys mahdollistaa sen, että itse voi nähdä jotain sellaista, jota toinen ei näe ja sama vastavuoroisesti. Aika mahtavaa.
Joskus kuulee sanottavan, ettei ystävyys kadehdi. Kadehtiihan, toki. Mutta ystävä ei kadehdi mitään pois toiselta. Onko ystävä sellainen, joka ei vain hiljaa mielessään vaan myös julki tuoden pohtii, miksi sinä olet saanut jotain sellaista, mitä hänkin haluaisi? Miksi juuri sinä, kun hän olisi sen paremmin ansainnut? Jos sellainen henkilö on ystävä, miksi hän sitten nopeasti tai pikkuhiljaa häipyy viereltäsi? Se on myrkyllistä kateutta sellainen. Oikea ystävä voi kadehtia siten, että toivoo itselleenkin samaa kuin sinulle, mutta on onnellinen puolestasi. Sellainen kateus ei patoa ystävyyden puhdasta puroa, se on pikemminkin sellaista haikeaa toivetta, kunpa minäkin vielä jonain päivänä. Se on kevyt tuulenhenkäys, joka koskettaa puron kirkasta pintaa, mutta ei jätä siihen pysyviä jälkiä. Se voi jopa antaa puron solisevalle vedelle vähän lisää vauhtia, koska päällimmäisenä siinä tuntuu kuitenkin ilo ystävän onnesta. Mikä lisää sinun onneasi, lisää minunkin, koska olet minulle tärkeä.
Onko hyviä ystäviä vaikea löytää? En tiedä, onko? Ehkä siinä mielessä, ettei niitä välttämättä jokaiselta paikkakunnalta löydy. Sellaisia, joiden kanssa voi jakaa lähes kaiken. (Joistain asioista voi joskus saada liikaakin informaatiota, kiitos niistäkin, ystävät. ;) ) Mutta kuinka monta tosiystävää ihminen oikeasti tarvitsee? Jos sinulla on yksikin, ole onnelllinen. Yksikin kallio riittää, kun se kestää. Ja jos tuntuu, ettei sellaista vielä ole löytynyt, ole itse oma kalliosi. Ole oma ystäväsi. Ole kiltti itsellesi, rakasta itseäsi. Itse haluan uskoa siihen, että jokaiselle löytyy oma tosiystävä, tai useampikin. Joskus sellaisen saamiseen tarvitaan ripaus rohkeutta.
Lämpimiä ajatuksia jokaiselle lukijalle, tänään on teidän päivänne. Meidän päivämme.
Ystävä on ihminen, jonka rinnalla ei haittaa, vaikka huominen on sumun peitossa, sillä hän katsoo sen läpi kanssasi, tuli mitä tuli. <3
