Perhe on ruokittu, lapset touhuavat omissa leikeissään prinsessamekot yllään ja äiti istuu tietenkin keittiön pöydän ääressä musiikkia kuunnellen ja ikkunasta ulos katsellen. Maisema on muuttunut vauhdilla kuukauden takaisesta. Ystäväni leppä on kasvattanut lehtiään jo sen verran, että talven mittaan ikkunasta näkynyt kattojen tilkkutäkki on suurelta osin peittynyt lehtiverhoon. Aurinko paistaa, taivas ei ole pilvetön, mutta näkymä on toiveita herättävä. Sen pystyy jo melkein tuntemaan ihollaan: kesän.
Kolmanneksi viimeinen viikkomme Hangossa on käynnistynyt. Kesäloma on vain parin harppauksen päässä. Yksi seikkailu lähenee loppuaan. Ja mitkä ovat fiilikset nyt, kun matkaa on vielä virsta jäljellä? Väsyneen tyytyväinen varmaankin. Onko se se lähestyvä kesäloma vai jokin muu, mutta odotan tulevaa innolla. Kun ankkuroin itseni hetkeksi tähän hetkeen, niin olen jopa onnellinen. Vaikka juuri tällä hetkellä pienempi aarteeni itkee, kun leikki meni hänen osaltaan pieleen. Sekin ääni kuuluu elämään. :)
Tänään, maanantaiaamuna, ei olisi ylös nouseminen kello puoli kuudelta houkutellut yhtään. Siitäkin huolimatta, että tällä kertaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin jopa varsin hyvin. Kuitenkin väsytti ja olisin mielelläni jatkanut peiton alla makoilua ja kotona laiskottelua. Mutta luonteelleni uskollisena nousin kiltisti ylös, puin ja aloitin aamutoimet koiruuden kanssa. Töihiin meno nostatti mieleen lähinnä monelle varmaan jostain tilanteesta tutun tunteen "plääh", mutta käänsin mielessäni katkaisijaa, jossa luki "ajattele eteenpäin". Joten siinä väsyneenä takin vetoketjun kanssa kamppaillessani hoin itselleni, että jäljellä on enää kolme viikkoa, päivä kerrallaan, viisi työpäivää ja sitten saa viikonlopun levätä.
Sillä tavalla minun aamuni käynnistyi jälleen. Rutiinit käyntiin ja positiivisen kautta. Kun tuli lasten herättelyn aika, sain isommalle neidille selittää, miten äiti saa itsensä aamulla ylös ja touhuamaan, vaikka kuinka väsyttäisi. Selitin siinä neitoselle positiivisen ajattelun perusperiaatetta. Se sama positiivinen suhtautuminen, joka on tärkeä osa luonnettani normaalioloissa, on se voima, jonka ansiosta nytkin kaikenlaisen epävarmuuden keskellä tunnen oloni hyväksi. Henkisesti.
Minulla on ystäviä, jotka väittävät olevansa pessimistejä. Yksi heidän tärkeimmistä tunnuslauseistaan on "pessimisti ei pety". Mutta minun mielestäni he eivät kyllä ole puhtaasti pessimistejä. Jos aina olettaisi vain sitä pahinta, niin miten elämästä voisi silloin nauttia hyvinäkään hetkinä? Silloinhan vain ajattelisi sitä, että kohtahan tämä päättyy. Jos ystäväni olisivat niin syvällä suossa, olisin surutta potkinut heitä perseelle jo aikoja sitten. He vain väittävät olevansa pessimistejä. Enimmäkseen he ovat realisteja, sanon minä. Heillä ja minulla ei ole kovinkaan suurta eroa. Minä ainoastaan uskallan sanoa olevani positiivinen ja optimistinenkin joskus. ;)
Minä määrittelisin itseni optimistiseksi realistiksi. Minäkin osaan taidon 'pelätä pahinta ja toivoa parasta'. En elä elämääni huolettomasti humputellen ja sokeasti luottaen siihen, että elämä kantaa. Uskon, että se kyllä kantaa, mutta uskon myös, että eteen tuleviin karikoihin on varauduttava. En odota koko ajan, että jotain pahaa tapahtuu, mutta jos niin käy, haluan olla valmistautunut. Ainakin sen verran, että saan pääni pidettyä pinnalla. En halua kuitenkaan viedä elämästäni iloa ja pieniä onnenhippusia sillä, että kuvittelen, ettei mikään koskaan muutu paremmaksi. Mieluummin uskon, että minunkin kohdalleni vielä onni osuu, ja sen luottamuksen kautta pystyn iloitsemaan pienistäkin asioista. Se myös vähentää stressiä ja auttaa jaksamaan.
Jos sinä koet olevasi pessimisti, tai väität itseäsi sellaiseksi, niin suosittelen vaihtamaan ajattelutapaa. Kannattaisi ainakin kokeilla. :) Positiivinen suhtautuminen asioihin ja kanssaihmisiin ei ole yhtään pöllömpi tapa elää ja olla. Täällä Hangossa aurinko meni juuri pilveen, mutta sen valon herättämä sisäinen lämpö ei ihan hevin hiivu. Aurinkoisia hetkiä lepän varjosta toivotellen,
Tiina
