Kesä. Ah. Hieno vuodenaika, etenkin siksi, että silloin opettaja on lomalla. Ja minulle erityisen hieno siksi, että olen saanut olla kotona. Vielä on lomaa jäljellä, joten päiviä kotiseudulla on vielä edessä. Älä tule syksy, älä. Vaikka pidänkin sinusta, olen aina pitänyt, mutta tällainen stressittömyys on niin ihanaa, ja sinä tuot mukanasi kuitenkin taas stressiä. Ei siksi, mitä sinä olet, vaan siksi, mitä minä olen.
Se olisi varmaankin elokuussa se muutto edessä. En halua sitä vielä juurikaan ajatella. Tunteeni menevät jälleen vuoristorataa: on hetkiä, jolloin odotan innolla uutta ja sitä, että pääsen laittamaan kotia - olen nimittäin nyt päättänyt, että teemme väliaikaisestakin kodista mahdollisimman itsemme näköisen, jotta viihdymme siellä entistä paremmin - , mutta on myös hetkiä, jolloin alan miltei itkeä pelkästä muuton ajatuksesta. En minä haluaisi taas aloittaa alusta. Olisi niin eri asia, jos rinnalla olisi joku toinen, jonka kanssa mennä uutta kohti, mutta kun pitää jaksaa yksin se arki. Se kieltämättä saa minut väsyneenä hetkittäin ahdistumaan. Onneksi levättyään jaksaa taas suhtautua valoisammin tähänkin asiaan.
Kesäloma on ollut ihana. Laiskoja hetkiä, työntäyteisiä hetkiä. Mieleni ja kehoni ovat nauttineet fyysisistä ponnistuksista. Egoni on nauttinut, kun on saanut tehdä hommia, joihin joku muu ei ole uskonut minun kykenevän. ;) Äidin luona ei pelkkä laiskottelu onnistu: työleirillä on pinottu uunipuita, tehty ja pinottu sauna- ja takkapuita, putsattu räystäitä, kaivettu kukkapenkkiä ja leikattu nurmikkoa. Mattojen pesulta yritän välttyä, kykkisin mieluummin mustikoita poimimassa. :D Olin myös parina päivänä Ilosaarirockin raksatalkoissa, mikä oli todella kiva kokemus. Tämä "pikkutyttö" näytti, että kyllä sitä meikäläisetkin pystyy! ;)
Lasten kanssa olemme ehtineet pistäytyä rakkaan ystävän kutsumana länsirannikolla mökkeilemässä. Sekä lapset että äiti pistäytyivät ensi kertaa merivedessä, hyi, että se oli kesäkuun alussa vielä kylmää! Olemme myös käyneet elokuvissa, Kiiralle ensimmäinen kokemus sitä lajia, ja museossa, mikä oli erityisesti Liian mieleen. Vielä tässä ehtii neidin kanssa käydä jossain toisessakin museossa, ja ilman Kiiraa, jotta Liia saa viettää siellä niin paljon aikaa kuin haluaa. Tytöt olivat pari viikkoa isänsä kanssa toisessa mummolassa, mikä oli sekä lapsille että isälleen ja sukulaisille siellä arvokasta yhteistä aikaa. Eilen sitten pistäydyimme lasten riemuksi Muumimaailmassa, joten kesä on ollut heillekin ihanaa aikaa.
Minäkin selvisin siitä kahdesta viikosta. Kävin ratsastamassa, juoksemassa, yritin kirjoittaa (miksi se olikin nyt niin hankalaa, ajatukset harhailivat?) ja touhuta muutenkin sellaisia asioita, joita lasten kanssa ei niin vain tehdäkään. Harmi, että miltei yksi viikko meni siinä, kun mietti, milloin se ukkonen taas yllättää. Kumma ukkonen, kun ei edes juuri varoittanut tulostaan. Mutta olinpahan erään toisen rakkaan ystävän kanssa rokkaamassa Ilosaarirockissa viime viikonlopun. Jotkin asiat siellä eivät varmasti unohdu koskaan. ;)
Sellaista on kuulunut meidän kesäämme. Minulle aika täydellinen yhdistelmä touhua ja rentoutumista, uusia elämyksiä ja tuttuja kuvioita. Kesään on silti kuulunut onnen lisäksi myös haikeutta ja kipua. Sitä elämä nyt vain on. Mutta minulle uskoa tulevaan vahvistaa entisestään se, kun aallonpohjalla kohtaat jonkin pienen asian, joka yllättäen nostaakin sinut aallonharjalle. Edes hetkeksi katselemaan, mitä hyvää edessä voi olla. Ei kai minulla kiire ole. Onni odottaa jossain, eiköhän se löydy aikanaan. (Löydy jo! Tai älä. Tai joo?)
