Kuten otsikko kertoo, jotain muutoksia elämässämme on tapahtunut. Tämä on kymmenessä (tai kahdeksassa) minuutissa syntyvä blogikirjoituksen pätkä, jotta ainakin minä itse tiedän, että olen yhä hengissä. Että kirjoitan.
Perheemme on jälleen muuttanut. Uusi kotipaikkakuntamme on Savonlinna. Ainakin maisemat suosivat meitä jälleen. Olemme ennättäneet asua täällä kolmisen viikkoa, ja toistaiseksi kaikki hyvin. Käyn itse töissä Punkaharjulla opettamassa ruotsia ja äidinkieltä tiedonjanoisille (osin toiveajattelua) nuorille. Tässä pestissä uutta on äidinkielen opettamisen lisäksi se, että pidän tunteja myös alakoulun 6. luokkalaisille. Tunteja minulla on myös Kerimäellä, joten työaikani jaetaan kolmen koulun kesken. Uutta sekin.
Lapset ovat aloittaneet uudessa päiväkodissa. Päiväkoti on uusi niin heille kuin ihan muutenkin, se aloitti toimintansa 1.8. Ovatpahan ainakin paikassa, jossa ei ole sisäilmaongelmia. Ja neitoset ovat kyllä viihtyneet. Kiira taisi löytää heti ensimmäisenä päivänä kaverin, jonka kanssa on kuin paita ja peppu. Liialla on kestänyt vähän pidempään, mutta nyt hänkin on löytänyt jo kavereita, joiden kanssa leikkiä muutenkin kuin satunnaisesti. Lasten viihtyminen on äidille tärkeää, ja sitä paitsi, kuten jo vuosi sitten tuumailin, helpottaa se äidin jaksamista todella suuresti.
Olen huomannut viihtyväni täällä, vaikka toki taas on kyse vasta ensimmäisestä kuukaudesta. Mutta pidän seudusta. Pidän myös siitä, että Joensuuhun ja Jyväskylään on lyhyempi matka. On mukava, kun ihmiset puhuvat lähes tulkoon samaa murretta kuin minä. Työpäivät ovat ihan jees, oppilaiden kanssa on päästy aika hyvin alkuun. Toisten kanssa on enemmän kompastelua kuin toisten, mutta yhdessä eteenpäin. Kai.
Mutta onhan se myönnettävä, että varsin suuresti viihtymiseeni vaikuttaa se, että räpeltämiseni rakkaan harrastukseni parissa jatkuu! Olen löytänyt tieni uudelle tallille viikoittaisille itsensä rääkkäämis- (ja nolaamis)tunneille. Jes! Mieli on niin paljon parempi, kun pääsee joka maanantai kapuamaan hevosen selkään ja kehittymään taas jollain saralla. Aivan mahtavaa! Kaksi ekaa kertaa melkoista sähellystä, mutta eilen jo ihan kelpo suoritus. Ehkä kuitenkin kuulun siihen ryhmään, johon minut laitettiin!
Asunto alkaa pikkuhiljaa näyttää kodilta. Lupaukseni mukaisesti täällä on paljon enemmän minua ja meitä kuin Hangossa. Työtilanne vaikuttaa hyvältä, ehkä vuoden päästä ei tarvitse aloittaa taas alusta jossain muualla. Ehkä. Varovaista optimismia. Nukkumaankin olen miltei oppinut uudessa kodissa. Juu, jostain syystä se on vaikeaa. Tarvitsisin jonkun pitämään miusta kiinni, jos ei uni tule. ;) Hilla ei osaa. Höh.
Mutta nyt time's up! Se on hetki tämän äipän tarttua kirjaan ja lukea hetki sängyssä, jotta mieli rauhoittuu ja ehkä vähän uuvahtaakin, jotta uni tulee paremmin. Toivotaan kauniita unia niin öihin kuin päiviinkin meille jokaiselle! Pohdintaa ja avautumista luvassa jatkossa taas vähän tiuhemmin, koska niin haluan.
"Mie harrastan haaveilua." -Tiina 7 v. Tiina 32 v agrees.
