Viimeinen viikko töitä ennen joululomaa. Onhan sitä tässä tullut odoteltua. Mielessä on pyörinyt kaikenlaisia ajatuksia siihen malliin jälleen viime aikoina, että loma tulee todellakin tarpeeseen. Siihen voisi sitten ajan pysäyttää pidemmäksikin aikaa. Isoja askeleita pitäisi uskaltaa tehdä keväällä, ehkä, mahdollisesti. En tiedä, olenko valmis.
Sekavaa, vai? No, mitäpä muuta voisi odottaakaan, kun ajatuksetkin ovat olleet sellaisessa myllerryksessä. Toivoa ja toivottomuutta, onnea ja epäonnea, varmuutta ja epävarmuutta. Syvä huokaus. Elämä tuntuu varsin epävakaalta nyt, mikä on melko pelottavaa. Minä haluaisin vakautta. Edes jollekin elämäni osa-alueelle. Tuntuu, että kaikki on hajallaan, ja varsin usein mieleen pääsee kysymys miksi minä? Miksi juuri minä?
Juu, juu. Monella menee huonommin. Tarkoittaako se automaattisesti sitä, että ihmisen pitäisi tyytyä nykytilanteeseensa? Jos ei koe olevansa onnellinen, niin onko silloin väliä, jos joku toinen on vielä onnettomampi? Tämä sama pätee mielestäni myös tähän yhteiskuntaan. On niitä, jotka sanovat, että meidän suomalaisten pitäisi vain olla kiitollisia, kun meillä on asiat niin hyvin. "Maailmassa on monia maita, joissa asiat ovat paljon huonommin." Pitää paikkansa. Silti meidän yhteiskunnassamme on lukuisia epäkohtia. Eriarvoisuus on lisääntymässä. Pitäisikö tähän vain tyytyä?
Voisin puhua politiikastakin, mutta ehkä jätän sen toiseen kertaan. Se vain sopi tuohon väliin. Monen mielestä minunkin pitäisi vain olla tyytyväinen elämääni, kun minulla on kuitenkin terveyteni, lapseni, työni, ystäväni. Totta, monesta asiasta olenkin onnellinen. Monelta osin olen kuitenkin yhä tuuliajolla. No, onneksi kellun!
Mutta loma lähestyy! Ja luonto on kaunis, säällä kuin säällä. Onneksi lasten myötä olen taas oppinut arvostamaan pieniä asioita. Luonnolla on huikea voima. Sieltä löytää aina jotain kaunista, kun vain uskaltaa nähdä. Minä jaksan ihastella näkymiä, joissa joillekin toisille (ehkä monille) ei ole mitään nähtävää. Eipä tuo haittaa. Pääasia, että itse saan siitä voimaa. Ja mielenrauhaa.
Joulukin alle kahden viikon päässä. Lahjatkin on oikeastaan jo ostettu. Vielä pitäisi viimeiset paketoida. Ihana tunne, kun voi sentään ostaa rakkailleen lahjoja. Se tuntuu hienolta. Olisi kiva, kun kaikki voisivat kokea sen. Maassa on lunta, pakkanen nipistelee vähän poskia. Toivottavasti tämä kestää joulun pyhien yli.
Keväällä ehkä kokeilen siipieni kantavuutta. Ehkä. Kai. Mahdollisesti. Jos löytäisin urille, joille olen itse halunnut. Ehkä se ei onnistu vielä, mutta jospa oppisin sen verran, jotta onnistun seuraavalla kerralla.
