Sitä välillä kuvittelee alkavansa kirjoittaa blogiinsa taas vähän tiheämmin. Kaikenlaisia suunnitelmiakin on. Sitten ihan tuosta noin vain aikaa onkin taas kulunut ihan huimasti! Puff vaan! Sinne hävisi taas lohkare pienen ihmisenkaltaisen olennon elämästä. Mikä on selitys? Kai sitä on vaan ollut kaikenlaista. Ja tiedättehän, mitä pidemmäksi tauko venyy, sitä vaikeammalta tuntuu taas aloittaa. Tämäkin on muka niin työlästä. :D
Tajusin tuossa omia tekstejäni jokin aika sitten selaillessani, että vaikka olen niin selittänyt olevani positiivinen tyyppi, olen kuitenkin jaksanut valittaa viime kerroilla aika paljon erinäisistä (joskus toistuvistakin) aiheista. Ihan siinä omakin positiivisuus on koetuksella, kun moisia lukee. ;) Siksi ajattelin tällä kertaa keskittyä niihin asioihin, jotka ovat juuri nyt kohdallaan. Niihin pieniin hyviin hetkiin, joita yleensä jokaiseen päivään sisältyy. Liekö yksikään päivä koskaan ihan läpikotaisin paska? Ehkei sentään.
Suurin ilon aihe omassa elämässäni on tietenkin perheeni. Tyttäret ja lemmikit, tuossa järjestyksessä. Välillä sitä jaksaa vieläkin hämmästellä, miten jotain niin hienoa ja kaunista on voinut tulla minusta. Sitten mieleen nousee ajatus, että täytyisi osoittaa enemmän respektiä tälle keholle. Se on saanut aika hienoja juttuja aikaan.
Koira jaksaa aina vain innostua siitä, kun "mamma" tulee kotiin. Kissanpennut tuovat vauhtia ja vallattomuutta tähän taloon. Vielä vähän lisää. Sirkku-täti on äidin oma tuutulaulu. Ja Iida. Iida on niin suloinen kissa. Nyt kun se on pentuihin tottunut, on se adoptoinut ne omikseen. Suloinen höppänä.
Ja kevät. I-ha-naa. Lisää valoa, jes! En ole taipuvainen kaamosmasennukseen, mutta tänä keväänä olen huomannut saaneeni lisää energiaa valosta. Aamuisin jaksaa nousta ihan eri tavalla, kun on jo valoisaa, kun suuntaa koiran kanssa ulos viiden jälkeen. Ja minuahan ei haittaa mennä nukkumaankaan, kun on vielä valoisaa. Verhojen sulkemisen jälkeinen pieni hämärä on minulle ihan riittävä. Toki useimpien muiden suomalaisten tavoin motkotan säiden siksakliikkeeistä. Olisihan se niin kätevää, jos tietystä pisteestä eteenpäin olisi kevät. Piste. Ei enää paluuta talveen, hetkeksikään. Mutta sehän olisi niin ihanan yksinkertaista, ettei se käy. Joten keväisen tunnelman sijaan olen lumessa tallustellessa saanut iloni siitä, kun pienempi tytär selittää, miten hän tykkää lumesta.
Töissäkin alkaa raskaimmat vaiheet olla takana. Enää muutaman ryhmän kokeet jäljellä, toki työtä vielä riittää. Mutta ainakin kevät on vähän erilaista touhua, jossa oppilaat tekevät itse enemmän, joten minun osani on kevyempi tässä kohtaa. Ihan jees. Ensi syksynä pääsen kaiken kukkuraksi näillä näkymin opettamaan SAKSAA, mikä on ihan wunderschön! Ich warte schon wirklich darauf. Tekee kyllä itsellekin hyvää, päästä välillä edes jossain määrin käyttämään kieltä. Ettei ihan kaikki unohtuisi. :D
Harrastusten parissakin olen päässyt jonkin verran eteenpäin. :) Esteratsastus ei enää ole toivotonta räpellystä, vaikka olen vielä valovuosien päässä siitä tasosta, jolla aikanaan olin (vaikkei se kilpailutuloksilla mitattuna hääppöinen ollut). Kouluratsastuksen puolella persaus on alkanut pysyä paremmin kiinni satulassa, luoja että ekat tunnit viime syksynä olivat karmeita! Muutenkin ratsastus on siistiytynyt, pitää olla tyytyväinen. Muissakin harrasteissa on edistytty. Ostin hiiliä, ja tarkoitus olisi opetella niillä piirtämään, jos nyt ei hyvin, niin ainakin paremmin. Olen aina pitänyt hiilellä piirtämisestä, siinä on jotain... :)
Neljä viikkoa kesälomaan, jota tietenkin odotan innolla. Suuria suunnitelmia on. Pienempiä suunnitelmia on. Ainakin aion nauttia siitä joka solullani. Kesälomaani en suorita. Minulla ei ole koskaan ollut listaa, jonka asiat aikoisin kesällä saada käytyä läpi. Vaikka kieltämättä sellainen on käynyt mielessä. :D Koska itseni tuntien, ne asiat saattaisivat paremmin toteutua, jos sellainen lista olisi. ;) Mutta olisiko siitä iloa kuitenkaan loppujen lopuksi. Ehkä on mukavampi mennä fiilispohjalta, kun kerran voi.
Kaikki on hyvin, niin kauan kuin kaikki on hyvin. Ei niin paljon huonoa, ettei jotain hyvääkin. Vaikka tällä viikolla on mennyt rikki viimeinen merensininen Iittalan Kartio-lasi ja imurin suulake, pari pientä harmittavaa vastoinkäymistä mainitakseni, voin näin lauantai-iltana mennä hyvillä mielin nukkumaan. Periksi ei anneta. :) Vaikka välillä ei jaksaisikaan toivoa.
