Olin jokseenkin varma, että edellisestä postauksestani olisi kulunut enemmänkin aikaa, mutta vielä tämän vuoden tammikuussa olen tänne julkaissut tekstiä. Onhan siitä vierähtänyt aikaa, muttei sentään vuotta, vaikka siltä se tuntuu. Jotta pääsen nopeasti asiaan, josta haluan tänään kirjoittaa (koska.), niin kerron vain hyvin lyhyesti, mitä tällä välin on tapahtunut. Töitä oli keväällä paljon palkkatyön ja opiskelun merkeissä, mikä johti lopulta unettomuuteen ja 2,5 viikon sairaslomaan. Tuo herätys oli tarpeen, sillä sain korjattua tärkeysjärjestystäni oikeampaan suuntaan. Hoidin kuitenkin työni kunnialla loppuun, ainakin omasta mielestäni, ja kesäkuussa sain paperit suoritetuista englannin kielen aineopinnoista. Kolme vuotta kestänyt hikoilu kokoaikatyön, opiskelun ja yh-äitiyden parissa oli päättynyt. Kesäkuussa muutimme lasten kanssa Savonlinnasta takaisin Pohjois-Karjalaan, samassa kuussa menin myös kihloihin. Elokuussa Liia aloitti eka luokan, ja viime viikolla menin elämäni miehen kanssa naimisiin. Ammatillisesti olen juuri nyt hukassa, mutta muuten olen löytänyt kotiin. Tilinpäätös: reippaasti plussan puolella.
Yllättääkö, että haluan puhua rakkaudesta? Niinpä. Vielä yksi teksti rakkaudesta. Onhan siitä jo kirjoitettu ihan älyttömästi. Minä itsekin olen jo aiheelle omistanut blogikirjoituksen joskus. Tai useamminkin. Ja tässä sitä taas ollaan. Kirjoitan tätä tekstiä, sillä olen oivaltanut jotain. Tai ehkä pikemminkin oppinut pukemaan tuntemukset sanoiksi. Oivallus saattoi tapahtua jo aiemmin. Ehkä kasvoin siihen viime vuosien aikana.
Aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että mielestäni sanonta "rakkaus on sokea" on täyttä paskaa. "Mutta rakastuneena sitä ei ehkä huomaa niitä toisen huonoja puolia tai ei halua kiinnittää niihin huomiota, että onhan se sillä tavalla sokeaa." Juu. Mutta rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa. Rakastuminen voi syventyä rakkaudeksi. Rakastava voi rakastua kumppaniinsa uudelleen. Joka tapauksessa rakastuminen on enemmän hetken huumaa kuin rakastaminen, joka vaatii tietoisempaa toimintaa. Rakastaminen on tahtotila. Kun rakastaa jota kuta, hyväksyy hänet sellaisena, kuin hän on. Kun rakastaa, katsoo toista ja näkee hänet. Näkee hänen hyvät ja kauniit puolensa, mutta myös ne virheet ja rosot, joita hänessä on. Näkee ja hyväksyy. Rakastaa silti. Jos tietoisesti sulkee silmänsä toisen huonoilta puolilta, ei halua katsoa niitä, onko se rakastamista? Kärjistettynähän se on sitä, kun jää väkivaltaiseen suhteeseen, koska "rakastaa" toista. Väärin. Ei siihen suhteeseen rakkaudesta jää. Ehkä sitä jää pelosta tai riippuvuuden takia. Ihminen voi addiktoitua niin monenlaisiin asioihin.
Rakkaus näkee. Kukaan meistähän ei ole täydellinen. Jokaisella on omat pelkonsa ja koettelemuksensa, itsensä ja muiden kanssa. Se on rakkautta, kun toinen näkee minussa ne puolet, joista en itsessäni pidä. Näkee ja haluaa silti herätä joka aamu viereltäni. Enkä nyt puhu ulkoisista ominaisuuksista, vaan luoteen "heikkouksista". Minä rakastan miestäni, koska hän on rosoinen. Jos hän olisi täydellinen, hän ei olisi todellinen. Minä en halua herätä tästä jonain aamuna ja todeta kaiken olleen vain ihanaa unta. Minä haluan riidellä ja sopia, haluan kantaa huolta yhdessä ja iloita, kun sen aika on. Minä haluan hänen rinnallaan kasvaa ihmisenä. Haluan oppia tuntemaan entistä paremmin itseni ja hänet. Mekin riitelemme, usein täysin typeristä asioista, mutta emme mene koskaan nukkumaan vihaisina. Me puhumme asiat selviksi, vaikka se tarkoittaisi vähän lyhyempiä yöunia. Me myönnämme omat virheemme, vaikka se onkin joskus karvas kalkki nieltäväksi. Arvostan suuresti sitä, että hänkin yrittää kasvaa vielä paremmaksi ihmiseksi. Me olemme tiimi.
Minä toivoin rinnalleni ihmistä, jonka kanssa kokisin olevani tasavertainen. Jolle uskallan puhua, silloinkin, kun vähän hävettää omat ajatukseni ja reaktioni. (Viehän se vähän aikaa, ennen kuin saan asian kakaistua ulos, mutta kuitenkin.) En myöskään halua, ettei kumppanini uskaltaisi puhua minulle. Hänen harteilleen ei tule sellaista taakkaa, jota en olisi valmis hänen kanssaan jakamaan. Vaikka olenkin herkkä, olen silti vahva. Hänen rinnallaan vielä vahvempi.
Me emme ole kaikesta samaa mieltä. Me emme ole samanlaisia. Olen itse ajatellut sen niin, että kumppaneiden välillä täytyy olla vähän kitkaa. Jos tarttumapintaa ei ole, olisi liian helppoa luistaa erilleen. Kitka pitää kappaleet yhdessä. Mutta liian suuri kitka aiheuttaisi vakavia säröjä kappaleisiin. Me emme ole samanlaisia, mutta riittävän samankaltaisia. Olemme myös riittävän erilaisia. Olemme yhtä ja kuitenkin erilliset. Yhdessä enemmän kuin osiemme summa. Yksi plus yksi, jotain muuta kuin kaksi.
Rakkaani. Sinä sovit minulle. Tiedän, että seisoisit rinnallani taistelussa. Et jättäisi minua taistelemaan yksin, muttet myöskään työntäisi minua syrjään. Sinä hyväksyt minun jokaisen puoleni. Sen naisellisen, joka tykkää pukeutua mekkoihin ja korkokenkiin. Sen "poikatytön", joka ei välitä ulkonäöstään, kun heiluttaa kirvestä suuremmalla innolla kuin taidolla. Sen kilpailuviettisen, joka toisaalta ei anna periksi ja toisaalta vähättelee itseään, ettei tuleva mahdollinen tappio kirvelisi niin kovasti. Sen itsevarmuutta uhkuvan tyypin, joka hymyillen kuvailee itseään keräilyharvinaisuudeksi. Sen herkkiksen, joka itkee Late Lammas -elokuvaa katsoessaan. Eikä siinä vielä kaikki, mutta riittää tältä erää. You get the point. Sinun kanssasi saan itkeä ja nauraa, pelleillä ja keskustella vakavia. Kanssasi elämä ei ole mustavalkoista, vaan siitä löytyy kaikki sateenkaaren värit ja enemmän. Ja mikä oikeastaan tärkeintä, sinäkin sitoudut. Et vain antamalla minulle sormuksen. Sehän on pelkkä symboli. Kyse on kaikesta siitä, mitä se tarkoittaa. Elämää. Se tarkoittaa elämää. Tässä on perustukset, joiden varaan me rakennamme kotimme.
Kiitos, kun avasit sydämesi minulle. Kiitos, kun sinäkin uskalsit. Kaiken kokemamme jälkeen ja ansiosta olemme tässä. Sinä ja minä. Antaa tulla lunta tupaan, kyllä me yhdessä lapioimme sen pihalle.
Sinun, nyt ja huomenna,
Tiina
(Kuva: Pauli Järviluoto Photography. Suosittelemme. 5/5.)
P.S. Sanotaan niinkin, ettei se vaihtamalla parane. Totta, jos et katso peiliin ja mieti, miksi se ei toiminut. Jos uskallat katsoa kunnolla, voit oppia jotain itsestäsi. Jos vielä käytät tätä oppimaasi seuraavalla kerralla, vaihtamalla paranee.
