Katselimme eilen tyttöjen kanssa Elastinen Feat. -ohjelmaa. Eilisessä jaksossa Elastisen vieraana oli Hector, joten kaksi stadilaista yhdisti voimansa tehdäkseen laulun stadista. Kodista. Minulle eilisestä jaksosta jäi päällimmäisenä mieleen ajatus kodista. Siitä tämä tämänpäiväinen kirjoitus. Koti, paras paikka maailmassa.
Koti tarkoittaa eri ihmisille jokseenkin eri asiaa. Toiset tuntevat olonsa kotoisaksi helpommin kuin toiset, joillekin koti merkitsee juuria ja juurtumista. Omasta mielestäni koti on loppujen lopuksi se tunne, mielentila, että olet kotona. Ja kyllä se minulle on silloin joku paikka, jossa se tunne valtaa sydämen. Luultavasti suurimmalle osalle ihmisistä. Ei sitä turhaan sanota, että koti on siellä, missä sydän on.
Jännä paikka se koti. Sieltä on kiva välillä lähteä reissuun, mutta vielä parempaa on palata sinne aina takaisin. Kodista haluaa tehdä oman näköisensä, siellä on tarkoitus viihtyä. Moni murehtii, näyttääkö koti tarpeeksi siistiltä, kun joku on tulossa sinne kylään. Joku saattaa hävetäkin kotiaan. Koti herättää kaikenlaisia tunteita meissä ihmisissä, silti koti on aina koti. Kullan kallis.
Minä asun tytärteni ja lemmikkien kanssa nyt Hangossa, mutta en voi sanoa, että tuntisin tämän kodikseni. En tokikaan ole täällä mitenkään ahdistunut tai odota vain koko ajan sitä, että pääsisin täältä pois. Se ei ole minun tapani elää. Viihdyn kyllä täällä, koska täällä nyt ollaan. Pitää nauttia kokemuksesta. Mutta vaikka lapsia hoidosta hakiessani sanonkin "lähdetään kotiin", ei tämä oikein tunnu kodilta. Tämä on väliaikaista. Senkään vuoksi täällä ei tunnu kodilta. Minulle koti merkitsee pysyvyyttä.
Meillä on toki täällä "koti". Meillä on asunto, jossa vietämme aikaamme, jonne palaamme viikonloppureissuiltamme, jonka ilmoitamme osoitteeksemme. Mutta koska tämä ei ole koti, en ole panostanut tähän. En ole laittanut omia taulujani esille, en tehnyt sisustuksesta omanlaistani. Koska tiedän, että tämä on tilapäistä. Ja minä kaipaisin jo kotiin. Tahtoisin sen oman paikan, josta tehdä meidän näköinen. Jonne juurtua. Vaikka olenkin saanut vaihtaa asuinpaikkaa useammin kuin ystäväni, en siltikään ole luonteeltani mikään muuttolintu. Minä sopeudun kyllä. Mutta. Siinä on se mutta.
Kuitenkaan koti ei ole pelkkä paikka. Myös sen asukkailla on merkitystä. Perhe on tärkeä. Lasteni ansiosta minulla on kuitenkin aina pala kodin tuntua mukanani. Ja lapsilleni paikka ei ole vielä tärkeä. He eivät ole vielä juurtuneet minnekään. Heille koti on yhdessä oloa perheen kanssa. Tuttuja kuvioita, turvaa ja lämpöä. Heitä ei vielä ole haitannut, että kotipaikkamme vaihtuu. He ovat kuitenkin minun lapsiani, joten jossain kohtaa se voi ruveta haittaamaan. Toivottavasti pääsemme aloittamaan juurtumisprosessin ennen sitä.
Kotia kohti. Ehkä siinä on suurin syy, miksi jaksan elää näin, vaikka tämä onkin vähän luontoni vastaista. Uskon, että näin pääsen lopulta askel askeleelta lähemmäksi kotia. Ja toki toivon, että jo pian pääsisin rakentamaan sitä pysyvää kotia maalle. Tässä kohtaa rakentaminen voi olla konkreettista tai kuvaannollista. Molemmat käyvät. Mutta antakaa minun muuttaa perheineni maalle, synnyinseudulleni tai edes lähemmäs. Siellä voin hengittää vapaasti, siellä sydämessä tuntuu aina, että olen tullut kotiin. Se lienee perintöä isältä. Koti on siellä, missä sydämen valtaa syvä rauha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti