Tulin tässä ajatelleeksi, että ehkä näin alkumetreillä olisi syytä kuvata meidän tavallista arkipäivää. Tunnen taas tarvetta selitellä, miksi. Siihen, miksi moinen tarve on minulle niin tyypillinen, voimme pureutua joskus toiste. Minulla on kuitenkin syy kertoa tavallisen päivämme aikatauluista. Jos kerran ajattelin, että joku saisi tästä rohkeutta vastaavanlaisessa tilanteessa, niin lienee parempi selvittää, mikä se tilanne on. Mielestäni melko loogista.
Tänään ei ehkä ollut ihan kaikkein tyypillisin työpäivä, mutta muutoin ihan tavallinen arkipäivä meidän perheessämme. Kännykässäni oli herätys puoli kuudelta. En harrasta torkuttamista, joten se tarkoittaa sitä, että puoli kuudelta myös nousen ylös. Puen päälle sen verran, että olen säädyllisesti pukeissa ja tarkenen pihalla, ja lähden käyttämään koiran aamupissalla. Aamuisin kävelemme vain korttelin ympäri, sillä vaikka tytöt tuohon aikaan vielä nukkuvat, en uskalla jättää heitä pidemmäksi aikaa keskenään. Isompi, Liia 4,5 vuotta, kyllä tietää ja ymmärtää, että jos he aamulla heräävät siten, ettei äiti ole paikalla, niin äiti on Hilla-koiran kanssa ulkona ja tulee aivan pian takaisin. Hän osaa sitten tarvittaessa rauhoitella myös pienempää, Kiira 2 vuotta. Hilla, japaninpystykorva, ehtii aamukävelyn aikana tehdä tarpeensa kyllä hyvin, joten pärjää työpäiväni loppuun asti.
Käytettyäni Hillan ulkona annan sille aamuruuan ja alan hoitaa omia aamutoimiani. Se tarkoittaa tietysti vaatteiden etsimistä päivää varten, aamupalan syömistä (puuroa ja maitorahkaa, joka aamu), hiusten laittoa (aiemmin tyydyin vain harjaamaan ne ja laittamaan pikaisen ponnarin tai letin, nyt olen innostunut kokeilemaan vähän jotain muutakin ;) ) ja naaman asentamista paikalleen. Naisten juttuja. Sitten tietysti kissoille ruokaa, lemmikeille raikasta vettä tarjolle ja kissan vessan siivoaminen. Lapset ylös, hampaat pestään, lapsille vaatteet päälle, omat eväät eli lounassalaatti mukaan (joskus olen peräti tehnyt sen valmiiksi!), kaikki kamat mukaan ja ei kun menoksi. Lapset ehtivät yleensä hoitoon siinä puoli kahdeksan kieppeillä, itse olen työpaikalla normaalisti ennen kahdeksaa.
Olen siis töissä kielten lehtorina, työajat toki vaihtelevat jaksoittain. Tänään meillä oli ruotsin kielen suulliset kokeet, joita olin toisena opettajana seuraamassa ja arvioimassa. Siinä vierähti noin puoli yhteen. Olihan se vaihtelua normaaliin työpäivään verrattuna, mutta voin vakuuttaa, että kun kuuntelee monta tuntia opiskelijoiden ruotsin puhumista ja kirjoittaa siitä muistiinpanoja arviointinsa tueksi, niin kyllä se rasittaa aivoja. Ja kun aivot väsyvät, niin siinä väsyy väistämättä muutenkin. Suullisten kokeiden lisäksi päivä sisälsi englannin kielen opetusta yläkoululaisille ja suunnittelua. Töistä pääsin lähtemään vähän kolmen jälkeen. Ja jos vain tytöt sallivat, niin kotona teen tänään myös töitä: olisi kokeita korjattavana ja aineita arvosteltavina. Jakson vaihtuminenkin lähestyy ja seuraavia kursseja pitäisi vielä vähän viilata suunnitelun osalta.
Kolmen jälkeen hain tytöt päiväkodista, jossa he ovat nyt varahoidossa perhepäivähoitajan lomaillessa. Lasten reippautta kehuttiin taas, eikähän tämä näin kivuttomasti olisi lähtenyt rullaamaan, elleivät tytöt olisi näin sopeutuvaisia. Kyllä, osaan olla kiitollinen siitä! Kun pääsimme kotiin, lähdimme saman tien käyttämään Hillan lenkillä. Pienempi kantoreppuun ja isompi kävellen. Reilun puolen tunnin lenkin jaksoivat tänään. Nyt on syöty iltaruoka, joka tänään onneksi tarvitsi vain lämmittää, seuraavaksi tytöt saavat katsoa Pikku Kakkosta, niin äiti saa tehdä töitä. Nami, nami.
Illan mittaan Hilla pääsee toki vielä kerran lenkille, kelistä ja perheen ihmisjäsenten jaksamisesta riippuen se on lyhyempi tai pidempi. Onneksi koirakin sopeutuu sen verran. Tytöt leikkii ja touhuaa, minä hoidan tiskit ja lemmikit, mahdollisesti pesen ja/tai silitän pyykkiä. Jos jaksan ja ehdin, rentoudun hetken lukemalla jotain kirjaa. Ja haaveilen siitä, että ehtisin taas harrastaa ratsastusta. Kun tätä koko palettia pyörittää yksin, niin sille ei oikein tahdo löytyä aikaa siten, että omatunto ei kolkuttelisi. Joten tyydyn harvempiin käynteihin, joksikin aikaa. Lenkkeilyn, joka ei aina kovin kummoisesti sykettä nosta, lisäksi ehdin sentään tehdä lihaskuntotreeniä useita kertoja viikossa. Olen opetellut treenaamaan kotona oman kehon painolla ja kahvakuulan kanssa. Ei se aina kovin monipuolista ole, mutta pitää sentään kuntoa yllä. Salillekin olisi kiva päästä, mutta vielä jonain päivänä! Ehkä?
Iltapala meillä syödään viimeistään kahdeksan maissa. Lapset laitan nukkumaan ennen yhdeksää, tietysti tavanomaisten iltatoimien jälkeen (hampaitten pesu, mahdollinen suihkussa käynti, iltasatu). Joskus käytän itse vielä aikaa silittämiseen tai lukemiseen, mutta usein kieltämättä väsy painaa sen verran, että yhdeksän aikaan kömmin itsekin peiton alle. Tokihan tämä olisi helpompaa, jos olisi kaksi aikuista arkea pyörittämässä, mutta tilanne on mikä on. Tästä otan irti kaiken, minkä saan. Pyrin nauttimaan pienistä arkisista hetkistä. Yli vuoden työttömyyden jälkeen on kuitenkin niin ilo saada taas käydä töissä, joten en valita. :) Kyllä pääsen vielä harrastamaankin ahkerammin. Omasta jaksamisesta pidän kuitenkin huolta, muuten tästä ei tulisi mitään.
Tällainen on meidän arkipäivä. Viikolla olen töissä, tytöt hoidossa. Viikonloput ovat sitten oma juttunsa. Välillä rentoudumme Hangossa paikallista luontoa ja nähtävyyksiä ihmetellen, välillä olemme Jyväskylässä, siellä lapset saavat nauttia isänsä seurasta ja äiti usein opiskelee sitä englantia. Pidemmillä lomilla pyrimme käymään myös äitini luona Joensuussa, joten kyllä tässä ajokilometrejä kertyy. Eipähän pääse aika käymään pitkäksi!
Tästä siis töiden pariin, sitten toisten töiden pariin ja kohta jo nukkumaan. Huomenna on taas päivä uus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti