TGIF. Pitkältä tuntuva työviikko takana, viikonloppu Hangon maisemissa edessä. Ihanaa sikäli, ettei tarvitse käyttää monta tuntia auton ratin takana, mutta kaikella on kääntöpuolensa. Kun voi ottaa edes vähän rennommin, niin uhkaa tietynlainen alakulo hiipiä mieleen. Kun ei enää tarvitsekaan jaksaa koko ajan touhottaa, vaan voi hetkeksi pysähtyä henkäisemään. Kaipa tämä on raskaan työviikon aiheuttamaa väsymystä pitkälti. Enkä muutenkaan ole parhaimmillani ilta-aikaan. Jos olen alakuloinen, olen sitä yleensä illalla. Aamut tuppaavat sujumaan paremmin. Ei tämä onneksi jokailtaista ole, joten huomenna on taas jo parempi fiilis. Eikähän tässäkään hetkessä kaikki ole päin mäntyä, vaan tässä on paljon hyvääkin. Siksipä ajattelin tällä kertaa höpistä onnellisuudesta ja tyytyväisyydestä. Tiedä vaikka samalla kohentuisi omakin mieliala.
Lasten isän kanssa jonkun kerran keskustelimme haaveistamme ja unelmistamme. Puhuin taas siitä, miten haaveilen omasta talosta maalla. Pari heppaa omassa pihapiirissä olisi toteutunut haave, jota olen elätellyt lapsesta asti. Toinen ei haaveillut mistään, kun hän oli kuulemma tyytyväinen nykytilanteeseen. Näkemyksemme eivät kohdanneet. Minun mielestäni yksi ei sulje pois toista.
Eikö voi olla tyytyväinen nykytilanteeseen ja toivoa silti samalla jotain parempaa? Kyllä muuten voi. Ainakin, jos minulta kysytään. On paljon sellaista, mistä voin omassa elämässäni olla tyytyväinen. Olen juuri nyt koulutustani vastaavassa työssä, minulla on rakkaita lemmikkejä, ihana perhe ja sopivan sekopäiset ystävät, sekä tietenkin kirkkaimpana tähtenä rakkaat tyttöseni. Nämä riittävät tekemään minusta onnellisen. Voisinko silti olla onnellisempi? Kyllä. Olenko tyytyväinen elämääni nyt? Kyllä. Haaveilenko silti vielä jostain muusta? Kyllä.
Jos lähden miettimään asioita, joiden toivoisin tulevaisuudessa olevan paremmin, voisi listaa toki jatkaa loputtomiin. Asun kerrostalossa vuokralla, vaikka haluaisin asua omakotitalossa. Haluaisin tietenkin vakituisen viran, tai vielä mieluummin lyödä läpi kirjailijana (tähän tietysti vaadittaisiin edes yksi julkaistu kirja, mutta pikkujuttuja). Haluaisin, ettei minun tarvitsisi pyörittää koko tätä arkirulettia yksin. En haluaisi mennä iltaisin nukkumaan yksin. Haluaisin ehtiä harrastamaan ratsastusta säännöllisesti, haluaisin ehtiä kuntoilemaan paremmin. Haluaisin nähdä ystäviäni useammin tai saada edes uusia! Haluaisin lottovoiton ja päästä hakemaan oman hepan Ruotsista, mieluiten heti.
Niin. On unelmia ja unelmia. Eikö totta? Osa niistä on sellaisia, joiden uskoo toteutuvan aikanaan ja joihin tietää voivansa itse vaikuttaa. Sitten on niitä, joista tietää, etteivät ne varmaankaan koskaan toteudu. Mutta niiden ihanuus piileekin oikeastaan juuri siinä. Minun mielestäni osa onnellisuutta on se, että on jotain, mistä haaveilla. Sittenkin, vaikka tärkeimmät, oleellisimmat haaveistani saavuttaisin, unelmoisin silti jostakin. Haaveet ovat hyväksi meille, on hyvä olla jotain, mitä tavoitella, vaikka kuinka kaukaista.
Olen loppujen lopuksi sekä onnellinen että tyytyväinen, vaikka osa palapelin palasista on vielä hukassa. Sillä tärkeää on myös osata arvostaa sitä, mitä ihmisellä jo on. Aina ei tarvitse tavoitella parempaa, joskus paras onkin se vähäisempi, jonka jo omaat. Mutta jos koet, että jotain oleellista puuttuu, voitko jättää sen huomiotta? Minä en voi. Minulle ei ole mikään ongelma olla onnellinen kaikesta siitä, mikä elämässäni on jo hyvin, ja samaan aikaan toivoa, että löydän ne puuttuvat osaset. Yhtä tasapainottelua koko elämä.
Onnellinen on se, jolla on unelmia, joita kohti kurkottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti