Mitä suomalainen tyypillisimmillään vastaa, kun häneltä kysyy, miten menee? "Ihan hyvin." Se on sitä meikäläisten small talkia. Noiden kahden sanan taakse voi kätkeytyä hyvinkin erilaisia tilanteita ja tuntemuksia. Vaikka ei oikeasti menisikään 'ihan hyvin', niin tuota fraasia on kätevä käyttää suojakilpenä, joka varsin tehokkaasti estää tarkemmat utelut. Joskus voisi yhtä hyvin sanoa "ei kuulu sinulle". Eikö totta? Koska se asia on nyt loppuun käsitelty, voimme siirtyä eteenpäin, kiitos.
Vaan haitanneekos tuo, jos väittää kaiken menevän 'ihan hyvin', vaikka totuus olisi toinen. Kukin tyylillään. Joskus meidän suomalaisten vain on turhan vaikea pyytää apua tai tukea, kun asiat menevät huonosti. Koska sisulla siitä selviää! Pitäähän sitä nyt pärjätä itse. Vaikka kuinka toiset hokisivat, ettei se ole heikko, joka pyytää apua, pitää se kuitenkin oivaltaa itse. Muuten siihen ei usko. Kieltämättä itsekin voisin joskus useammin pyytää apua. Miksi minullekin on joskus niin suuri kunniakysymys pärjätä yksin?
Mutta. Voihan tuon vastauksen nähdä toisinkin. Ehkä siinä taustalla on positiivinen tai jopa optimistinen suhtautuminen. "Vähän on ollut mutkia matkassa, mutta kyllä se tästä paremmaksi muuttuu." Ja jos oikeasti jaksaa ihan hyvin, vaikka vaikeaakin on ollut. Onko tässä puolustuspuhe siltä varalta, että itse käytän tuota fraasia? Väittäisin kyllä, että itse useimmiten jatkan tuosta sitten selittämällä, mitä se 'ihan hyvin' tarkoittaa. "Rahan menoa ei ole voinut estää yllätysten takia, mutta loma lähestyy ja mieli on kuitenkin iloinen. Rahaa se vain on, parempaa kohti."
Ja miksi moinen pohdinta? Koska meillä menee täällä Hangossa 'ihan hyvin'. Viime viikolla oli vaikea hetki eräänä iltana. Töissä oli mennyt hyvin, lasten kanssa emme olleet olleet nokat vastakkain, silloin ei vielä ollut tullut yllättäviä kuluja (kiitos, auto). Mutta jotenkin vain tunsin itseni niin yksinäiseksi illalla, ja epätoivo yllätti. Jos minulla olisi ollut joku, jolle puhua ihan kasvokkain, en olisi varmasti tullut itkeneeksi sillä tavalla. Mutta ei ollut. En voi purkaa mielipahaani lapsilleni, vaikka nuorempi heistä ei edes kuuntelisi. :D Mutta eihän se ole lasten tehtävä kantaa aikuisten taakasta pientäkään murenaa. Joten minä luhistuin. Hetkeksi. Kesti hetken, ennen kuin sain kerrottua asiasta edes ystävilleni, mutta pakkohan minun oli. Vähän anteeksi pyydellen. Vaikka sitä vartenhan ystävät ovat.
Kuten arvelin silloin illalla, oli olo seuraavana aamuna jo parempi. Syynä epätoivon kouriin joutumiselle oli todennäköisesti pitkälti väsymyksessä ihan kunnon yöunien puutteesta johtuen. Psyykkisesti teki kuitenkin hyvää vähän itkeäkin. Fyysisesti ei ehkä niinkään. Onneksi seuraavasta työpäivästä selvittiin. Ja kun on/off-flunssa on vihdoinkin hellittänyt, olen päässyt kuntoilemaan paremmin. Se on kohottanut mielialaani aivan selvästi.
Nyt on mennyt ihan hyvin. Päivät kuluvat nopeasti, kesäloma lähenee. Auto on aiheuttanut murhetta ja syönyt rahavarantoja, mutta se ei ole kolahtanut kovin pahasti. Koska siinä on kyse vain rahasta. Enkä ole joutunut nyt lainaamaan rahaa veljiltäni, vaikka säästöön ei taaskaan jäänyt mitään. Mutta tämä Hangon vuosi on syönyt rahaa, kun on saanut aika usein ajella täältä pitkiä matkoja. Elämä osaa olla kallista, vaikka eläisi säästeliäästi. Sellaista se on, kun yksin vastaa kaikista kuluista, joita perheellä on.
Pitäisi vain useammin uskaltaa turvautua niihin ystäviinkin. Tiedän, että minulla on kuitenkin useita sellaisia, jotka ovat valmiita tarjoamaan olkapäätä, jota vasten nyyhkyttää. :) Ystävät ovat yksi elämäni suurimmista voimavaroista, kuten myös perhe. Veljeni ajeli jälleen Tampereelta auttamaan siskoaan viikonloppuna auto-ongelmissa. Ei tuollaista tukea rahalla voi ostaa. Aika siistiä. Joten minulla menee ihan hyvin. Ihan oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti