Tänään on huhtikuun kymmenes, eikä Hangossa ole lunta enää juuri missään. Ovat ne nietokset saamani tiedon perusteella huvenneet kummasti muussakin Suomessa. Joten kevät se on! Joku pessimisti voisi todeta, että vielä se takatalvi tulee, mutta vaikka tulisikin, niin ei se sitä tosiasiaa muuta miksikään, että nyt on kevät. Kevät on sellaista oikullista aikaa. Mutta kesärenkaat on autossa alla, joten talvi on takana. Selvä kevään merkki.
Lapset ovat ihmeellisiä otuksia. Niillä on sellainen voima, että ne voivat saada aikuisetkin näkemään kauneutta pienissä asioissa, jotka aikuisiällä olemme usein ohittaneet kiinnittämättä niihin sen kummempaa huomiota. Minä olen ainakin alkanut taas ihan uudella innolla seuraamaan esimerkiksi kevään etenemistä. Vanhempi tyttäreni on kovin tiedonjanoinen ja etsii kevään merkkejä hyvin innokkaasti. Ja äidin pitäisi tietenkin osata vastaukset kaikkiin kysymyksiin, mitä hänelle kulloinkin tulee mieleen esittää. Onneksi on Internet. Mutta niinpä vain tässä on tullut muutaman vuoden ajan opeteltua kummasti Suomen luonnossa esiintyviä kasveja ja elukoita, jos jonkinlaista.
Muistan joskus ennen Liian syntymää harmitelleeni, kun en jotain tuttua kukkaa osannut nimetä, mutta en vain ottanut siltikään asiakseni täyttää tuota sivistyksen aukkoa. Nyt meillä on luontokirja, josta voidaan etsiä tuttuja ja tuntemattomia kasveja ja ötököitä. Olemme Liian kanssa tehneet yhdessä omaa kasvivihkoa, johon olemme keränneet kasveja ja Liia on saanut kirjoittaa niille nimet. Pientä puuhaa, josta on yllättävää iloa myös äidille ja suuri merkitys lapselle. Kiirakin varmaan tänä kesänä osallistuu jo ihan eri tavalla, hän haluaa niin kovasti tehdä samoja asioita kuin isosisko.
Viime aikoina on ollut keskustelua suomalaisten luonnosta vieraantumisesta. Miten lapsetkin leikkivät vähemmän ulkona. Eivät minunkaan tyttäreni pääse joka ikinen päivä ulos leikkimään. Pihalla pistäydytään toki edes lyhyen koiranpissatuslenkin verran. Mutta kyllä he ulkoilemaan pääsevät, myös ihan metsään asti. Olen itse lapsena leikkinyt paljon metsissä, ja monet kerrat on käyty retkeilemässä koko perheen voimin lähellä tai kauempana. Marjastaminen ja sienestäminenkin tulivat toki tutuiksi. Minulle luonto ja metsä on tärkeä osa elämääni, ja haluan saman opettaa tytöillenikin. Ehdollistaminen, tiedättehän.
Pienet lapset ovat luonnostaan uteliaita, vaikka toki toiset ovat rohkeampia, toiset arempia. Liia ja Kiira viihtyvät molemmat hyvin metsässä. Heitä kiinnostavat kaikki erilaiset kasvit, ötökät, kivet ja kannot. Metsä on täynnä kiipeily- ja leikkipaikkoja, evästäkin sieltä saa sopivina vuodenaikoina. Liia etenkin rakastaa luontopolkuja, joilla on infotauluja. Jokainen kyltti pitää lukea. Ihana tiedonhalu. Mielelläni luen kaikki tiedot tyttärilleni, sillä mukava on itsekin palautella mieliin vanhaa ja oppia uutta. Metsä on minulle ihana rentoutumisen ja rauhoittumisen paikka. Luonto pitää huolta minusta, joten minunkin pitää pitää huolta siitä. Ja lasteni myös. Mitä paremmin sitä ymmärrämme, sitä paremmin sitä toivoakseni kohtelemme.
Tänään seikkailimme Teijon kansallispuistossa. Kevät on vasta alkutekijöissään, mitä kasvillisuuteen tulee, mutta kyllähän siellä jo joitain kukkasia kukki. Ja muutaman perhosenkin näimme. Reissussa meni yhteensä viisi tuntia automatkoineen kaikkineen, mutta lyhyemmältä ajalta se tuntui. Kukaan ei valittanut väsymystä ja ulkoilua saatiin. Hyvästä reissusta kertoo se, että kotiin päästyä oma olo oli ainakin rättiväsynyt. :D Nyt luulisi unen maittavan illalla! Ihana seikkailupäivä. Kaunis keli, uudet kiehtovat maisemat ja kevään ekat jätskit lopuksi! Kannatti siivota aamupäivällä, nyt voi loppuillan tehdä jotain rentoa OMAA juttua, työt odottavat vielä huomennakin.
Tsemppiä kevääseen! Enää kahdeksan viikkoa koululaisten kesälomaan. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti