Monet on nyt vetänyt hiljaiseksi nuoren miehen kuolema tämän ilmaistua vastustavansa rasismia. Tämän kuoleman turhuus ja sen sairas puolusteleminen joiltakin tahoilta. Ei voine olla ihmettelemättä, miten maailmaan voi mahtua niin paljon väkivaltaa. Koko planeetta kaipaa niin kipeästi lisää lämpöä ja välittämistä, rakkautta. Aihe, josta kyllä kirjoitetaan paljon lauluja, jota käsitellään runoissa ja romaaneissa, josta haaveillaan, jota tavoitellaan. Jotenkin sitä ei silti tunnu riittävän tämän maailman tarpeisiin vihaa vastaan.
Minun tarkoitukseni ei ole nyt kuitenkaan käsitellä tätä aihetta ihan noin synkkää reittiä kulkien. Koska se kuitenkin liittyy rakkauteen tai pikemminkin sen puutteeseen, välittämisen puutteeseen, en tässä kohtaa voinut olla sitä mainitsematta. Sielua särkee. Minä halusin kuitenkin puhua tänään romanttisesta rakkaudesta, mihin sain syyn toisesta ihmisiä iloksemme mukavammista syistä puhuttaneesta aiheesta: Vain elämää -ohjelmasta. Kuten jo muistutin, niin laulajat laulavat paljon rakkaudesta. Monenkinlaisesta rakkaudesta, mutta varsinkin romanttisesta rakkaudesta. Ja koskapa kyseisessä ohjelmassa aihetta sohaistiin, halusin siihen tarttua.
Perjantaina nähtiin telkkarista Lauri Tähkän päivä. Jossain vaiheessa päivää Mikael Gabriel ruokapöydässä totesi jota kuinkin, että rakkaussuhde hänen mielestään toimii vain sellaisen kumppanin kanssa, joka on omalta alalta tai riittävän läheltä ainakin. Eli muusikkoa voi ymmärtää vain toinen muusikko. Meille, jotka emme noihin muusikoihin lukeudu, tuollainen lausahdus voi vaikuttaa melko ylimieliseltä. "Meidän alamme ja työmme ja elämämme on niin vaikeaa, ettei sitä voi ymmärtää, jos ei ole sitä elänyt." Ei Mikael Gabriel kylläkään mielestäni ylimieliseltä vaikuttanut sitä sanoessaan, mutta jos sanat irrotetaan asiayhteydestään sekä unohdetaan myös tapa, jolla ne lausuttiin, voi ne helposti noinkin ymmärtää. Noh, kyseinen artisti on nuori. Jotenkin minulle tuli mieleen, että ehkä tuo selitys on keino suojella itseä. Jonkinlainen kilpi mahdollisia pettymyksiä vastaan. Kelpo tekosyy, jos suhde ei toimikaan.
Sillä oikeasti, tarvitseeko kokea sama, minkä joku toinen on kokenut, voidakseen ymmärtää? Viitaten ensi alkuun mainitsemaani tapaukseen tarvitseeko itse kokea lapsen menetys voidakseen ymmärtää, mitä Jimin isä käy läpi? Ei, ei tarvitse. Sitä kykyä, jolla moinen onnistuu, kutsutaan empatiaksi. Se on tunnetaito, jota voi myös opetella. Sitä pitäisi varsinkin lapsille opettaa, ja siihenhän useimmat vanhemmat pyrkivätkin ihan jo siinä, kun opettavat lapsensa pyytämään anteeksi ja ymmärtämään tekojensa seuraukset. Jos pystyy ymmärtämään, mitä vanhempi käy läpi, kun se pahin mahdollinen sattuu kohdalle, pystyy varmasti ymmärtämään senkin, millaista on muusikon elämä. Olen itse sitä mieltä, että siihen, että tietää, mitä toinen käy läpi, tarvitaan omakohtaista kokemusta, mutta ymmärtämiseen riittää empatiakyky.
Mikael Gabrielin kommenttiin Lauri Tähkä tuossa jaksossa ei ihan yhtynyt. Ja MG:n puolustukseksi on sanottava, että samanlaista kommentointia aiheeseen liittyen tapahtui myös Vain elämää -ohjelmassa kaudella kolme. Ainakin. :D Tästä pääsemme aiheen käsittelyssäni seuraavaan kohtaan. Lauri Tähkä on nyt, yllättävää kyllä, useammankin lehden kannessa. ;) Pistäydyin tänään illalla kaupassa ja lehtihyllyn ohi kulkiessani huomasin jonkin naistenlehden kannessa otsikon, jossa Lauri Tähkä pohti olevansa vaikea kumppani. Tai sellainen pointti siitä ainakin muistini mukaan välittyi. Kyseistä artikkelia en ole lukenut, joten en voi sanoa juuta enkä jaata siihen, millaisen kuvan Lauri Tähkästä seurustelukumppanina juttu antaa. Sainpahan vain jatkoa tälle aiheelle. Ja tämä oma pohdintani nyt tavallaan liittyy tai se voidaan liittää tuohonkin "voiko ei-muusikon ja muusikon suhde toimia" -tapaukseen.
Vaikea seurustelukumppani. Millainen on vaikea seurustelukumppani? Millainen on helppo? Pitäisikö olla helppo? En minä vaan osaa sanoa. Jotenkin tulee ajatelleeksi, että pitäisikö kumppanin olla sellainen, jonka kanssa elämä on iisii. Mutta kun elämässä on karikoita. Parisuhde on osa elämää, joten siinäkin on karikoita. Minun logiikkani mukaan elämä ei voi olla helppoa joka hetki kenenkään kanssa. Eikä sen pitäisi olla. Kunhan välillä on tyyntäkin. Jos helppoa on se, että toiselle sopii kaikki, mitä keksit pyytää, niin onko toinen silloin vähän lapanen? Haluatko sellaisen? Voin minä sellaisen kyllä neuloa. Voin neuloa sille parinkin. Onko vaikeaa se, jos on ristiriitoja? Jos sopii, niin minä nimittäisin sitä mieluummin haastavaksi. Ja haasteethan voi selvittää.
Jos parisuhde kohtaa karikoita, niitä hankalia haasteita, on pystyttävä kompromissiin. Jos toinen toistuvasti kieltäytyy joustamasta, onko hän silloin vaikea seurustelukumppani vai suoraan sanottuna vain vaikea ihminen? Jos olet vaikea ihminen, pitäisikö sinun yrittää muuttua? Mainitaan nyt jälleen tuo Vain elämää, mutta sitä ohjelmaa katsoessa olen pohtinut useita kertoja parisuhteita. Myös siltä kantilta, voisiko "taviksen" ja muusikon yhteiselo sujua. Mielestäni samat periaatteet pätevät, olivatpa kumppanit samalta alalta tai eivät. Jos elämäsi on täynnä ennen kumppanin kohtaamista, joudut joka tapauksessa tekemään siihen toiselle tilaa, jos hänet elämääsi haluat. Aivan sama, mitä teet työksesi ja miten kulutat vapaa-aikasi. Ei parisuhdetta voi olla ilman yhteistä aikaa. Mielestäni aika yksinkertaista. Jos et siis ole valmis raivaamaan toiselle pientä koloa tiiviistä elämästäsi, et ole sen toisen arvoinen.
Minä olen äiti. Minulla on sen lisäksi lemmikkejä. Perheeni on kokenut muutoksia lukumääränsä suhteen. Yhtä on kuitenkin aina riittänyt jaettavaksi: rakkautta. Aika on rajallista, raha on rajallista. Mutta rakkautta, sitä piisaa. Jos jo yhdessä ihmisessä rakkauden määrä voi kasvaa eksponentiaalisesti, miksei sitä riitä maailmalle? Minä voisin raivata elämääni tilaa vielä jolle kulle, jota rakastaa. Jos empatiakykyä voisi lahjoittaa sitä tarvitseville, lahjoittaisin mielelläni. En usko, että silläkään kaivolla on pohjaa. Toisin kuin aivosoluilla. Ne eivät aina tunnu riittävän edes itselleni, kun lapseni ovat imeneet niistä osin. (Ihan varmasti ovat napanuoran kautta käyttäneet aivojanikin ravinnokseen.)
So, may I donate you some love? Rustasin runon tänään, se kertoo kodista ja rakkaudesta. Ehkä se ei lämmitä sinun sydäntäsi, mutta haluanpa jakaa sen silti. Lämpöä ja välittämistä joka suuntaan puhallellen, Tiina.
Tänään punoin taas mieleni näppärillä käsillä
kotia meille, lapsille ja minulle
Kirjailin pihakoivut
pensaat, kukat, syksyn lehdet
Väritin maisemaan valoa ja kirpeyttä
huojuntaa ja huminaa
Kaiken sen, koko pienen maailman
osasin sinne kutoa -
mutta sinua en osannut
sinne kuvittaa
en, vaikka sinne niin kirkkaasti kuulutkin
Oletko sinä haalistuma kankaassa?
Vai sittenkin kuvio, jota siihen ei ole vielä painettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti