Tänään Tiinaa vituttaa. On vituttanut ennenkin, ja sama aihekin, mutta nyt aion siitä avautua. Jumalauta. Aion kyllä silti puhua aiheesta ihan siististi, jatkuva kirosanojen käyttö ei kuulu tapoihini, ainakaan kirjoittaessa. Puheessani niitä esiintyy joskus useita (kymmeniä) peräkkäin, jos jokin ei vain ota sujuakseen. Esimerkiksi auton polttimon vaihto. Siinä verbaalinen antini voi koostua hyvinkin pitkälti niin sanotusti suomen kielen kauneimmista sanoista.
Mutta se pohjustuksesta. Asiaan. Tässä teille minua ärsyttänyt kuva:
Noin. Minua kiukuttava osuus tuossa on tuo monesti kuultu "Joka ei osaa, se opettaa." -osuus. Toki tässä tekstissä tärkein lienee tuo kursivoitu sana, eli päättäjät tuntuvat liian usein olevan niitä, joilla ei ole asiasta oikeasti mitään hajua. Mutta että korventaa silti. Muistakin ammateista on viime aikoina avauduttu somessa (mm. eläinrekan kuljettaja), ja koskapa olen monesti ajatellut, että pitäisi tästä opettajien arvostuksen puutteesta puhua, niin nyt puhun. Ehkä joku tästäkin voi mielensä pahoittaa ja suivaantua, hui kauhistus, olla vaikka eri mieltä, mutta sanon silti. En tarkoita kenenkään mieltä pahoittaa, mutta kerron asiat niin, kuin minä ne näen. Ja moni kolleega jakaa varmasti ainakin suuren osan näistä ajatuksista. Joten seuraa, mitä seuraa, nyt totean muutaman "faktan".
Opettaja oli joskus varsin arvostettu ammatti. Sittemmin opettajan työ on kokenut melkoisia muutoksia. Toki monet muutoksista ovat olleet paikallaan, kuten se, ettei oppilaita enää seisoteta nurkassa häpeämässä tai lyödä näpeille karttakepillä. Mutta kun oppilaat tietävät (tai kuvittelevat tietävänsä) liiankin hyvin oikeutensa unohtaen samalla opettajan oikeudet ja omat velvollisuutensa, on opettaja melko kädetön puuttumaan juuri mihinkään. Auktoriteettia on murennettu eikä opettajalla ole kovinkaan kummoisia keinoja käytössään. Aika hyvin homma silti yleensä toimii, mutta...
En nopeasti onnistunut löytämään sitä hyvin osuvaa kuvaa, joka esittää ytimekkäästi opettajan työn arvostuksen muuttumisen. Kuvassa ennen-puolella näkyy, kuinka vanhemmat ovat opettajan kanssa ihmettelemässä, miksi oppilas sai huonon arvosanan ja vaativat oppilaalta selitystä. Nykyään-puolella vanhemmat vaativat opettajaa selittämään saman asian. On paljon vanhempia, joihin tämä ei tokikaan päde, mutta liian paljon niitä, joihin pätee.
Moni asia murentaa opettajan arvovaltaa oppilaiden silmissä, mutta mikään ei vaikuta tehokkaammin kuin vanhempien osoittama arvostuksen puute. Sananparret kuten tuo "Joka ei osaa, se opettaa." vähättelevät opettajan työtä. Selittäkääpä minulle, miten voit opettaa jolle kulle vaikkapa matematiikan saloja, jos et osaa itsekään? Aineenopettajat ovat asiantuntijoita omassa aineessaan, toki osa parempia, osa vähän heikompia, mutta milläpä alalla näin ei olisi? Sen lisäksi opettaja on opetuksen asiantuntija. Joskus kuulee väitettävän, että kuka tahansa osaa opettaa. Ei muuten pidä paikkaansa. Eiköhän jokainen muista omilta kouluajoiltaan niitä hyviä ja huonoja opettajia. Hyvä opettaja ei ole synonyymi mukavalle opettajalle. Yleensä hyvät tuntuvatkin kyllä mukavilta, ainakin reiluilta - tämä oma muistikuvani -, mutta varsinkin he osaavat auttaa oppilaita ymmärtämään. Jonkun, joka on opiskellut omaa alaansa todella pitkälle, voi olla vaikea selittää perusasioita aiheeseensa vasta tutustuvalle. Oppilaan tasolle laskeutuminen ei luonnistu jokaiselta.
Tällä viikolla eräs kuudennen luokan oppilas heitti minulle kommenttina tuon todella todenperäisen sananparren. En tokikaan kiinnittänyt siihen siinä tilanteessa juurikaan huomiota, koska sitähän sillä juuri haettiin. Mutta tulee miettineeksi, mistä se ajatus on peräisin? Tuskinpa oppilaalta itseltään. Opettajilla voi olla hyvinkin suuri merkitys lasten ja nuorten tulevaisuuteen, pahassa mutta myös hyvässä. Herkässä iässä kuullut ikävät kommentit opettajalta tai tämän ikävä asenne voivat vaikuttaa arvaamattoman paljon. Itse esim. olisin takuulla ilman yläasteaikaisen matikan opettajan mielipidettä tyttöjen auttamattomasti poikia heikemmistä matemaattisista lahjoista lukenut lukiossa pitkän matematiikan. Kuka tietää, minne olisin sitten jatkanut, sillä pidin matematiikasta paljon. Mutta toisaalta ne hyvät muistotkin voivat kantaa pitkälle: Hectorkin eilen Vain elämää-ohjelmassa (mainittu jälleen) kertoi musiikin maikasta, jonka kannustuksen hän muistaa edelleen.
Opetanko, koska en osaisi tehdä mitään muuta? Ne, jotka minut tuntevat, tietänevät, että voisin olla paljon muutakin. Voi hyvinkin olla, että jonain päivänä vielä vaihdankin alaa. Teen parhaani, jotta oppilaat oppivat ja saavat hyviä kokemuksia vieraista kielistä. Pyrin kannustamaan ja rohkaisemaan heitä, löydän aina jotain positiivista sanottavaa heille. Saanko siitä heiltä kiitosta? Hyvin harvoin, ainakaan suoraan. Yleensä opettamaani ainetta, eli enimmäkseen ruotsia, vain haukutaan ja siinä samalla minutkin. Koska minähän olen yhtä kuin opettamani aine, not. Saako opettaja kiitosta vanhemmilta? Sitäkin harvoin. Useammin tulee noottia. Kolleegat sentään arvostavat toistensa työtä ja esimies. Arvostus ei näy edes palkassa. Me pätevät opettajat olemme kuitenkin kaikki suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon. Ei se näy edes palkkaamisessa: säästösyistä moni kunta palkkaa määräaikaiset vain lukuvuoden ajaksi, ei täydeksi kalenterivuodeksi. Teet saman verran työtä kuin vakinaiset opettajat, mutta saat vähemmän palkkaa! Kiitos!
"Älkää valittako, onhan teillä se pitkä kesäloma." Saivartelija voisi huomauttaa, että kyseessä ei ole loma vaan opetuksen keskeytys. Mutta olemmehan me silloin lomalla, kun emme ole töissä. Ja saamme siltä ajalta palkkaa? No emme. Aiemmin opettaja sai palkkaa vain niiltä kuukausilta, kun hänellä oli töitä eli ei kesältä. Jos hänen vuosipalkkansa oli silloin 36000 euroa (mitä se ei tokikaan ollut, kun eurot eivät olleet silloin käytössä), on se sama vuosipalkka nyt jaettu 12 kuukaudelle. Koska kuinka moni haluaisi tehdä töitä siten, että kesän ajalta ei saa palkkaa, vaikkei ole työtön? Kesä ilman tuloja, kesän menot pitäisi osata ennakoida ja säästää sitä varten. Mieluummin tämä nykyinen systeemi, kiitos.
Työ on henkisesti raskasta, ei toki fyysisesti kuormittavaa, mutta kun aivot väsyvät, niin ei siinä paljon mitään enää tehdä. On toki muitakin kuormittavia töitä, enkä tarkoita niitä väheksyä, sanonpa vain, ettei opettajan työkään ole niin helppoa, kuin moni kuvittelee. Eikä opettajan työ todellakaan koostu vain opettamisesta. Lukujärjestykseen merkityt tunnit pitää suunnitellakin, kokeet pitää tehdä, korjata ja arvostella, materiaalia muokata ja tehdä. Ja nämä sentään liittyvät suoraan opettamiseen. Sitten on välitunti- ja jälki-istuntovalvonnat, vanhempainillat, vanhempainvartit tms., vesot, erilaiset työryhmät jne. Eli opettaja ei vain opeta.
Ihan itse olen tämän työn valinnut. Hallitsen opettamani aineet erittäin hyvin ja osaan opettaakin. Mielestäni olen reilukin ja tulen hyvin toimeen oppilaiden kanssa. Viihdyn työssäni, yleensä. Joskus silti miettii, onko tämä sitä, mitä todella haluan tehdä. Saanko tästä itselleni tarpeeksi? Vaikuttaa näihin pohdintoihini toki yksinhuoltajuuskin. Aikani on hyvin rajallista, kuten myös jaksamiseni. Mutta kun minä, **ttu, voisin tehdä paljon muutakin. Opetan, koska osaan. Mutta kuinka kauan? En todellakaan tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti