Perjantaina ajoin Tampereelle lasteni kanssa. Tänään ajoin takaisin Hankoon ilman heitä. Tytöt pääsivät viikoksi isin seuraan syysloman viettoon, joten minä vietän seuraavan viikon lapsetonta elämää. Minulla on lapsivapaa. Ja koska aion viettää sen itseeni keskittyen ja omaa jaksamistani hoitaen, toki myös töitä tehden niin palkkatyön kuin opiskelujen parissa, niin tietysti mielessä on käynyt ajatuksia äitiydestä. Joten miksi kävisin niitä läpi vain omassa mielessäni, kun voin jakaa nämä ajatukset muiden kanssa?
Meillä Suomessa tuntuu olevan monen asian suhteen varsin ärhäkkä ilmapiiri. Kaikki on joko tai, mustavalkoista. Myöskään äitiys ei ole välttynyt tältä. Näin nettiaikana nahistellaan vaikka minkä asian äärellä. Äitiyden hiekkalaatikolla leikkivät naiset viskovat hiekkaa raivokkaasti joka suuntaan, joten ehkäpä sinäkin olet saanut siitä osasi. Äitiydestäkin on tullut suorituslaji, jossa jotkin valinnat vain ovat täysin vääriä, ainakin jos tiettyjä tyyppejä kuuntelee. Ei voi kuin ihmetellä, mitä hemmettiä täällä oikein tapahtuu?
Jokaisella äidillä on omat erityiset kokemuksensa, olivatpa ne huonoja tai hyviä. Odottava äiti saa usein paljon neuvoja lapsen kasvatuksen suhteen jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Ensisynnyttäjä varsinkin ilahtuu takuulla, kun saa lukuisia keskenään ristiriitaisia ohjeita, kun muutenkin jo miettii mielessään, onko valmis äidiksi, pystyykö siihen, osaako olla hyvä äiti. On hienoa, että ihmiset (äidit) ovat valmiita auttamaan ja jakamaan neuvoja ja vinkkejä, mutta olisi syytä myös muistaa, ihan oikeasti, että ihmiset ovat erilaisia. Lapset ovat erilaisia. Äidit ovat erilaisia. Tilanteet ovat erilaisia. Se, mikä pelasti sinut, ei välttämättä sovi toiselle ollenkaan. Se ei tee toisesta huonompaa äitiä, eikä se tee sitä myöskään sinusta.
Mielestäni nykyiselle ilmapiirille ei ole hyvästä, että niin monet asiantuntijatkin kirjoittavat blogeissaan ja kolumneissaan siitä, miten lasten kanssa pitäisi tietyssä tilanteessa toimia. On oikein tutkimuksiakin siitä, millä tavalla lapsia pitäisi kasvattaa. Ja jos jokin tutkimus sanoo, että vaikkapa ei-sanaa ei pitäisi käyttää, niin kyllähän se sitten on niin! En nyt ala tähän kaivaa mitään esimerkkitutkimuksia, koska ne eivät ole se pointti. Pointti on ihmettelyni siitä, miksi jopa ammattilaiset rajaavat äitiyden valinnat oikeisiin ja vääriin? Minne unohtuu yksilöllisyys kasvatuksessa? Kun ne lapset menevät kouluun, muistetaan kyllä puhua siitä, miten jokainen oppilas pitää nähdä yksilönä ja ottaa huomioon heidän erilaisuutensa. Eikö sen pitäisi alkaa ihan sieltä kotoa?
Kun minä odotin ensimmäistä lastani, mietin minäkin kovasti sitä, millainen äiti minusta tulee. Tokihan minullakin oli jonkinlainen mielikuva siitä, millainen äiti haluaisin olla. Mietin, osaisinko olla tarpeeksi kärsivällinen ja toisaalta johdonmukainen. Luonteenlaatuni tuntien. Osaisinko olla sopivan rento ja antaa tilaa lapsen omalle persoonalle, etten tuntisi pettymystä, jos hän ei olisi (kuten ei tietenkään ole) mini-me. Sain kuulla jonkin verran neuvoja ja vinkkejä ennen lapsen syntymää. Osa koski tietysti ihan käytännön asioita, kuten millaiset bodyt ovat pienen vauvan kanssa parhaita. Oma mielipiteeni kokemusteni valossa on kuitenkin erilainen. :D Mutta omat "äitikaverini" ovat niin fiksuja, että enimmäkseen he muistuttivat siitä, miten minun pitää muistaa huolehtia myös omasta jaksamisestani. Miten se olisi myös lapsen parhaaksi. Ja oma äitini on ollut aivan ihana mummo. Hän ei ole tuputtanut omia näkemyksiään, koska muistaa, miten inhosi sitä, kun hänen äitinsä teki sitä. Hyvä niin, sillä olisin varmasti ärähtänyt varsin kipakasti siinä kohtaa. ;)
Minä yritin varautua äitiyteen kuitenkin kuten elämässä tapahtuviin muutoksiin yleensäkin: varautua vähän kaikkeen olettamatta kuitenkaan oikein mitään. En tiedä, siitäkö se johtui, että äitiys tuntui minusta esikoiseni synnyttyä heti niin luonnolliselta. En minä pelännyt, että satuttaisin vauvaa tai että se ei heräisikään päiväuniltaan. En jännittänyt oikeastaan mitään lapsenhoidon osa-aluetta. Totta kai joskus väsymys vaivasi, mutta onnekseni sain yöt yleensä varsin hyvin nukuttua, mikä toki vaikutti myönteisesti jaksamiseeni. Minä olin rento. Kun neuvolassa kysyttiin, mikä on yllättänyt vauvaperheen elämässä, niin en osannut sanoa mitään muuta kuin sen, että yllätyin siitä, miten luontevaa se oli minulle. Koska en ollut asettanut mitään ennakko-odotuksia, ei tullut myöskään yllätyksiä. Enkä tällä tarkoita nostaa itseäni jalustalle, en tarkoita, että tähän kaikkien pitäisi pyrkiä. Kerron vain oman kokemukseni. Ja sen, miten se rentous näkyy mielestäni myös siinä, että katselen muitakin äitejä hyvin suvaitsevaisten linssien läpi. Sanon, että jos jokin tapa toimii sinulle ja lapsellesi, niin se on oikea valinta. Eikä nyt vedetä tähän mitään väkivaltaa tai muuta sellaista. Pitäisi olla sanomattakin selvää jokaiselle, ettei sellainen voi olla missään tilanteessa oikein.
Minä toivon, että osaan äitinä kasvattaa lapsistani "hyviä ihmisiä". Tiedättehän, sellaisia, jotka arvostavat itseään ja muita. Joilla on riittävän vahva itsetunto, jotta eivät säry pienestä eivätkä myöskään kokisi tarvetta rikkoa muiden itsetuntoa. Sellaisia ihmisiä, jotka osaavat kuunnella ja ymmärtää, myös itseään. Jotka auttavat muita, mutta pitävät huolen myös itsestään. Aika iso tehtävä. Mutta määritteleekö se, miten siinä lopulta tulen onnistumaan, sen, olenko ollut hyvä vai huono äiti? Ei. Koska ei sitä voi mitata, ei ainakaan niin. Korkeintaan rakkaudella, jos jollakin. Puhukaa, jakakaa vinkkejä, auttakaa toisianne, mutta älkää suorittako ja arvostelko. Ei tässä ole oikeaa eikä väärää, ei vain kahta mahdollista vaihtoehtoa. Tämä on yritysten ja erehdysten polku, jolla kaikki vanhemmat rämpivät. Mutta ennen kaikkea, muistakaa myös pitää huoli itsestänne, sillä te, hyvät äidit ja isät, olette määrittelemättömän tärkeitä lapsillenne. Ottakaa sitä omaa aikaa itsellenne edes toisinaan, älkääkä tunteko siitä huonoa omaatuntoa, sillä loppujen lopuksi se koituu myös lastenne hyväksi. Jos on jokin asia, missä olette korvaamattomia, niin tässä. Joku toinen voisi ehkä olla lapsillenne kuin äiti tai isä, mutta ei koskaan te.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti