Juuri niin. Tänään en puhu "asiaa". Kerron kuulumisia, koska olen niin intoa täynnä ja suorastaan pirskahtelen hyvää tuulta. :) Ja minun ja perheeni kuulumisethan toki kiinnostavat kaikkia. ;) Valitettavasti en kuulu niihin ihmisiin, jotka puhuvat vähän mutta asiaa. Minä puhun paljon ja kirjoitan niin sanotusti romaaneja. Tekstin tuottaminen tulee ihan luonnostaan. Ja kuten tästä näkyy, harhaudun helposti harhateille. Nyt neitiä niskasta kiinni ja takaisin kuulumisiin.
Tänä viikonloppuna alkoivat sitten ne englannin kielen opinnot avoimessa yliopistossa. Senpä vuoksi torstaina ajelimme tyttöjen ja karvakamujen kanssa Jyväskylään. Ajomatka Hangosta Jyväskylään kestää pysähdyksineen kuutisen tuntia, joten kun perjantaina pitää olla siinä neljän kieppeillä yliopistolla, ei ole mitään järkeä lähteä vasta perjantaina, kun en kuitenkaan ehtisi töitä juuri tehdä. Eli palkatonta virkavapaata joudun ottamaan joka tapauksessa. Mutta koska tämä nyt vain on järkevämpi tehdä näin, niin otan näistä perjantaista kaiken irti ja käyn RATSASTAMASSA! Olin siis eilen yli kuukauden tauon jälkeen pitkästä aikaa ratsailla.
Onko teille koskaan käynyt niin, että olette pitäneet pakon edessä jonkinlaista taukoa rakkaasta harrastuksestanne? Siitä, joka on ollut osa elämäntapaanne eikä enää pelkkä ajanviete? Alkuun on voinut tuntua kamalalta, kun ei pääse tekemään sitä, mihin on niin tottunut, mutta jonkun ajan päästä siihen turtuun ja "uudestaan aloittaminen" voi tuntua hankalalta. Minulle ehti käydä reilussa kuukaudessa jo niin. Vielä perjantaiaamuna olin vähän laimeissa tunnelmissa ratsastustunnin suhteen, mutta kun pääsin tallille ja hevosta harjaamaan, olin yhtä hymyä. Kävin yksityistunnilla, sillä ajattelin sen olevan järkevintä tässä vaiheessa. Minulla on ratsastuksenkin suhteen tavoitteita, yllättikö?, ja haluan kehittyä. Kun en säännölliseen viikoittaiseen harrastamiseen nyt pysty, niin käyn sitten yksityistunneilla saamassa tehokkaampaa opetusta. Eilen ratsunani toimi ihana suomenhevosherra, jonka kanssa sai kyllä tehdä töitä, mutta kokea myös onnistumisen elämyksiä, kun vaan sai itsensä toimimaan. Analysoin tietysti koko ajan omaa ratsastustani, koska that's just me, mutta oivalsinkin jotain tärkeää ja olennaista, enkä pelkästään lukuisia pikkujuttuja. Tästä on hyvä jatkaa. :) Enkä ole edes pahasti kipeä tänään, sisäreidet vähän reippaammin kävellessä muistuttavat olemassaolostaan, mutta ehkä on syytäkin.
Eilen pääsin myös opettajan pöydän toiselle puolelle pitkästä aikaa. Siinä sitä huomasi, että jotkin asiat eivät koskaan muutu: joku pelokas ääni sisälläni vinkui, ettei halua tehdä virheitä siten, että muut huomaavat. Ilokseni vahvempana kuului kuitenkin ääni, joka sanoi, että teet virheitä tai et, niin osallistut. Olet täällä oppimassa, et todistelemassa mitään yhtään kellekään, varsinkaan itsellesi. Joten alkutakeltelun jälkeen puhuin ja osallistuin, osasinkin, mutta tein myös virheitä. Ihan kuin muutkin. Kuten opettajammekin sanoi "we're all in the same boat", kukaan meistä ei ollut täydellinen, muttei kukaan olettanutkaan toisten olevan. Niin, Tiina hyvä, ihmisiä me kaikki olemme! Aivot kyllä väsyivät, ja kun kahdeksan kieppeillä pääsin yliopistolta, niin tuntui kyllä siltä, kuin kello olisi ollut jo kymmenen. Olisin voinut mennä nukkumaan vaikka saman tien, mutta en tietenkään mennyt. Lapsetkin vielä hereillä. Kivaa kuitenkin ja hyvillä mielin tänään jatkamaan!
Tänään sitten luentoja 9-12 ja 13-17, eli ihan täysi "työpäivä". Siinäpä se päivä sitten menee. Illalla ei kummoisia tarvitse tehdä. Huomenna sitten puolenpäivän jälkeen autoni suuntaa taas kohti Hankoa. Maanantaina takaisin sorvin ääreen. Jotkut ovat pohtineet, kuinka kauan mahdan jaksaa tätä, mutta uskon kyllä, että jaksan. :) Osaan pitää puoleni, myös itseäni vastaan, joten lupaan pitää huolta omasta jaksamisestani. Koska tiedän, että se on myös lasteni parhaaksi.
Toivottavasti muillakin on mukava viikonloppu, vaikka se olisi ihan samanlainen kuin viikonloput yleensäkin. Tavallisessa ei ole mitään vikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti