Minähän kuulun niihin ihmisiin, jotka analysoivat itseään vähän joka käänteessä. Ja käänteiden välilläkin. Jos ette ole jo huomanneet tai arvanneet. Siksipä minun olisi äärimmäisen vaikeaa kuvailla itseäni muutamalla sanalla. Voisin luottaa sen tehtävän hyville ystävilleni mieluummin. Voisin kuvitella heidän suoriutuvan moisesta tiivistämisestä minua taidokkaammin. Minä kuulun siihen sakkiin, jolta 10 sivun itsearviointi sujuisi leikiten. Silloinkin kun opetusharjoittelun yhteydessä piti tehdä portfolio ja sen liitteeksi itsearviointi, muut tuskailivat, miten saisivat kirjoitettua itsearviointia edes sen vaadittavan vähimmäismäärän, mutta en minä. Sehän oli niin sanotusti helppo nakki meikäläiselle. Kun sitten portfolioni esittelin ja itsearviointinikin selostin, niin ohjaava opettajakin osasi sanoa vain, ettei hänellä ollut itsearviointiini mitään lisättävää.
Ja tämä vain näin johdatuksena tähän tekstiin. Aloitetaanpa. Kävin Joensuun Prismassa viime viikolla. Ostokseni olivat:
Näette oikein. Ainoat ostokseni olivat neljän litran moottoriöljykanisteri ja kaksi kerää villalankaa. Muita ostokseni eivät varmastikaan huvittaneet siinä määrin kuin minua itseäni. Moottoriöljyä ja villalankaa, tuotteet kahdelta hyvin erilaiselta osastolta. Huvittavinta tässä oli se, että tämänkaltainen ostos kuvastaa purevan osuvasti minua. Minussa on myös tällaiset kaksi puolta: naisellinen nainen, joka tekee tyypillisiä "tyttöjen juttuja", mutta myös "äijä", joka haluaa pystyä siihen, mihin miehetkin. Ainakin pikkuveljeni.
Pikkuveljet. Niinpä niin. Kasvoin kahden pikkuveljen kanssa. Oi sitä aikaa, kun olin yksin vahvempi kuin velipojat yhdessä. Sitä aikaa ei kestänyt kauan, mutta oli se kyllä kaunista. Pikkulapsina leikimme usein yhdessä vuoroin nukeilla, vuoroin actionhahmoilla. Tai kiipeilimme puissa, istutimme omaa kukkapenkkiä, pelasimme amerikkalaista jalkapalloa tai hyppäsimme hyppynarulla. Mitä milloinkin. Kun sitten kasvoimme isommiksi, tulivat toki erot tyttöjen ja poikien välillä selvemmiksi. Näillä eroilla tarkoitan nyt fysiologisia eroja ja eroja siinä, miten tyttöihin ja poikiin suhtaudutaan. Isä pyysi kalareissuille mukaan yleensä veljiäni, harvemmin minua. Sillä oletuksella, ettei minua kiinnostaisi. Kyllä se harmitti. Sitten kun talon rakennusprojekti oli meneillään, uurastin tietysti hiki hatussa siinä missä veljenikin. Enkä tasan huolinut apua heiltä, kun jotain raskasta piti nostella tai kantaa. Sisulla siitä selviää, saakeli, jos ei millään muulla. Kummasti kyllä kirveli, kun veljille homma oli kevyempää kuin minulle, vain siksi, että heillä roikkuu mokoma killutin jalkovälissä. Toinen veljeni antoi minulle tuolloin lempinimen Powerpuff Girl!
Juuri niin. Olen niitä naisia, joilta sujuu kyllä kodinhoito, ruuanlaitto, leipominen (namnam), ompeleminen, neulominen yms. "naisellinen", mutta joka haluaa myös osata ja kyetä monenlaiseen muuhun. Syyslomalla vaihdoin itse autoon talvirenkaat, käyttäen toki hyödyksi koko mittavan elopainoni. Ensimmäinen kerta, kun suoritin koko operaation ihan itse alusta loppuun asti. Eikä ollut kukaan valvomassa toimiani. Rengaspaineetkin sain tarkistettua itse ilman että kukaan mies tuli siihen pätemään. (Sorry guys.) Olen vaihtanut renkaita ennenkin, mutta yhdessä jonkun miehen kanssa. Tunnustan, että jokunen kirosana pääsi touhun lomassa, mutta onnistui se lopulta! Miksi vaihdan renkaat itse, enkä vie autoa renkaanvaihtoon? Koska se on yksi sellainen asia, johon haluan pystyä itse. Jos autosta puhkeaa rengas kesken matkanteon, en halua olla niitä naisia, jotka soittavat puhelimella jonkun auttamaan ja jäävät vain odottamaan. Ei siinä mitään vikaa ole, jos on sellainen, minä vain haluan suoriutua tästä(kin) asiasta itse.
Mahdan olla aika rasittavakin tapaus. Kesällä minua harmitti, kun velipoika ehti mennä jatkamaan aloittamaani räystäiden puhdistamista sillä välin, kun olin hoitamassa jotain muuta asiaa. Onneksi äiti oli sentään komentanut jättämään homman loppuunsaattamisen minulle. :D En pidä korkeista paikoista, jollaiseksi tikkailla keikkuminen luetaan, mutta kyllä minun pitäisi edes teoriassa kyetä itse huolehtimaan omakotitalosta, perkele! Sivuhuomautuksena mainittakoon, että sellainen tytär, millainen äiti. Olen vain astetta pahempi. Kirvestäkin on heiluteltu, ensi kesänä opettelemme mahdollisesti äidin kanssa käyttämään sirkkeliä. Keskenämme. Siitä ei tule nättiä.
En ole mikään feministi. Olen tasa-arvon kannattaja. Jokaisen pitää saada olla sellainen kuin on. Jos joku nainen haluaa jättää "miesten työt" miehelle, niin hän varmaan löytää miehen, joka haluaa tehdä ne hommat. Mitäpä se muille kuuluu? Minun kanssani pärjää, jos on vähän sekä että. En halua joutua hoitamaan kaikkea yksin, vaikka jatkuvasti todistelen itselleni, että pystyisin. En tarvitse miestä hoitamaan asioita puolestani. En tarvitse miestä. Mutta haluan ja kaipaan silti jonkun rinnalleni. Nehän ovat aivan eri asioita. Pystyn tekemään asioita yksin, mutta en haluaisi. Siinä on mielestäni yhtä vähän ristiriitaa kuin siinä, että voi olla onnellinen nykytilanteessaan, vaikka haaveileekin jostain muusta. Siihen voinemme paneutua seuraavalla kerralla. Tai jollain tulevalla ainakin.
Terveisin, Powerpuff Tiina. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti